Se oli iloinen Amsterdam!

Tekee hyvää aina välillä nähdä ja hengittää merta. Amsterdamissa sai viikonloppuna ladata meriakkuja. Sen lisäksi, että kaupunki on meren rannalla ja täynnä kanavia, meidän yöpymispaikkana toimi paattihostelli (kotilaituri kuva 2). Pieni paatti tarjosi mahtavat puitteet yöpymiselle: ahtaan hyttikäytävän varrella oli muutama pieni hytti, joissa oli tunnelma kun ruotsin-laivalla konsanaan (kuva 3). Paattihostelli oli ollut pystyssä vasta n. kuukauden verran ja sen emäntä Ursula oli kovin mukava, mutta tainnut jättää väliin markkinoinnin peruskurssin, koska ei ollut tajunnut sen kummemmin mainostaa, että hostelli on veneessä.

Kaupunkina Amsterdam on toisaalta viehättävä, toisaalta raaka. Punaisten lyhtyjen alueen läpi virtaavat pari kivaa pikku kanaaliakaan eivät saa näyteikkunoissa keikkuvia lähes alastomia naisia näyttämään yhtään vähemmän lohduttomalta. Eikä ohi ajava hevoskärry peitä näkyvistä niitä lukuisia kiiluvasilmäisiä miehiä, jotka vertailevat näyteikkunoiden antia. Mutta minkäs teet, ehkä ammatinharjoittajien turvallisuuden kannalta on kumminkin hyvä, että saa tarjota antimiaan näkyvissä kun näkymättömissä.

Toinen Hollannin vapaamielisyyden tunnuskuva oli kanssa melko lailla läsnä: pilvi haisi kakkialla. Jos omaisia yhtään helpottaa tietää, niin me otettiin ilo irti Amsterdamista ihan peri-Suomalaiseen tapaan alkoholin voimin. Eutanasiasta - joka on ehkä kolmas ilmiö, jonka perusteella Hollantia voi kutsua vapaamieliseksi - en sitten saanut sen kummempaa tuntumaa.

Kaiken kaikkiaan erittäin hauska viikonloppu, jonka takasi loistava seura (kuva 1: Hanna, Satu ja Niklas). Meitä oli neljä harkkaria matkassa ja oltiin ihan saumaton team. Matkan onnistumisen takasi myös tiukasti määritellyt vastuualueet, joista mulle lohkesi junalippuvastaavuus ja matkapelivastaavan rooli. Vastentahtoinen yleisö lämpeni mun matkaleikkeihin hitaasti mutta varmasti.

Se Amsterdamista. Töissä on riittänyt hommia, mutta niinhän siellä aina. Puolet toimistosta ja Sirpa ovat nyt Strasbourgissa täysistunnossa, mutta se ei tarkoita, etteikö meillä Brysseliin jääneillä olisi tekemistä. Parlamentissa täällä päässä on muuten todella hiljaista, ei tarvi jonotella joka paikkaan ja voi olla farkuissa vaikkei olekaan perjantai. Saa myös nauttia koleasta työilmastosta, koska jotkut fiksut on ajatelleet, ettei siellä lämitystä tarvitse, kun kaikki on Strasbourgissa. Kiitos.

Kuntosalielämässä ei ole tapahtunut suuria mullistuksia. Paitsi että olen löytänyt kuollettavan jumpan. Se tapahtui viime perjantaina, kun menin spinningiin. Tänään räjähti pankki toisen kerran, kun Toney tuli suoraan Lontoosta pitämään jumppatunnin, jossa nyrkkeiltiin ja hypittiin ja sai taistella itsensä kanssa, että jaksoi. Näitä kahta tuntia lukuunottamatta jumpat on osallistujiensa näköisiä: puolet jumppaajista pelkää hikeä ja tulee lähinnä rentoutumaan töiden jälkeen. Pahin kaikista on kukkatossunainen. Naisella on siis jalassa kukkatossut ja hän kokee jumppafunktiokseen mahdollisimman löysät liikkeet ja muille osallistujille hymyilemisen. Kerran todistin ihmeen, kun kukkatossunaiselle tuli jumpassa hiki. Nainen pelästyi reaktiota itsekin ja ryntäsi hakemaan nenäliinan, johon saattoi pyyhkiä sen yhden hikipisaran otsalta.

Itse kuntosalille tuli viime kuun vaihteessa upouudet laitteet suoraan USA:sta. Kotimaan huomaa ehkä siitä, että 95 prosenttia laitteista on sellaisia, jossa voi istua ja sitten liikuttaa jotain raajaansa. Semmosia mahdollisimman hienon ja monimutkaisen näköisiä laitteita. Mutta en valita. Mutta voisin ehkä valittaa hiukan kuntosaliseurasta. Italialainen kipparikallepumppaaja -Sergio kun ei luottanut mun pakaralaiteosaamiseen ja tuli sitten oikein sormella koskemaan mun pakaraan, että varmasti tajuan mihin sen kuuluu ottaa. Tai "ei peili katsomalla kulu"-mies, joka polkee kuntopyörällä ja katsoo itseään ihailevasti peilistä. Kerran se sattui vahingossa kääntämään katseensa pois peilistä ja viuhtoi pyöränsä selästä munhun päin ja yritti huudella, että teen jonkun liikkeen väärin. Pöh. Sen miehen kuntosaliauktoriteetti mun silmissä on rapissut jo kauan sitten.

Eilen vietettiin muutaman työkaverin kanssa oikein vain suomalainen ilta ja katsottiin Tahdon asia -dvd-boksia. Tällä viikolla ei tapahdu muuten kummempia. Kotiin jäänyt bongorumpali tosin kutsui johonkin konserttiinsa, mihin taidan mennä, jotta osaan paremmin arvostaa niitä lukuisia harjoittelutunteja, joita täällä kotona kertyy. Viikonloppu saattaa sisältää pienen automatkan Normandiaan, mutta siiitä lisää seuraavassa tarinassa.

Ai niin. Niille, jotka ovat jännittyneenä seuraanneet hunajapurkki-trilleriä, kerrottakoon, että myslihämäys on onnistunut! Purkki on saanut olla rauhassa.