Operaatio Overlord

Kurja Belgia. Näin nimesi kirjansa aikanaan Charles Baudlaire, joka muutti viimeisiksi vuosikseen Ranskasta Belgiaan ja kirjoitti viimeisen kirjansa siitä, miten kamala maa on Belgia on. Vähän samanlaiset tunnelmat oli autossa sunnuntai-iltana, kun Mersu ylitti Ranskan ja Belgian rajan. Ilma taisi olla vähän sateinen, oli pimeää ja liikennemerkitkin oli kamalan epäselviä.

Viikonlopun ohjelmana oli siis maihinnousuretki Normandiaan. Menopelinä oli vuokrattu auto – ja kyllä, se oli Mersu. Oikein kivan värinenkin vielä. Ja hyvä ajaa. Enää puuttuu mies, jolla olisi varaa ostaa sellainen mulle. Auto oli täynnä väkeä, mutta Mersuun mahtui. Yöt vietettiin pienissä rannikkokaupungeissa, joilla oli tarjottavanaan hotellimajoitusta erittäin huokeaan hintaan näin sesonkikauden ulkopuolella. Hotellit oli varattu etukäteen, koska viiden hengen kanssa matkatessa ei voi olla niin varma saatavuudesta. Kun oltiin kuitenkin Ranskassa, edes varaukset eivät taanneet yösijaa. Toisena iltana nimittäin Granvillessä hotelli, jossa meidän piti majoittua, oli visusti kiinni. Kun tätä kummasteltiin naapurihotellissa, omistaja tokaisi siihen vain, että ”ne tekee aika usein noin”. Laittaa siis kiinni miten sattuu. Onneksi naapurissa oli muutama viktoriaanisesti sisustettu huone vapaana. Idylliä hiukan kolhaisi se, että WC lorisi koko yön.

Matkalle oli asetettu vain muutama to do –tavoite, mutta muuten ohjelmassa oli ajelua ranskalaisten pikkukylien idyllissä. Niissä kylissä ihan oikeasti näki pappoja baskerit päässä ja patonki kainalossa. Ja niissä myydään paikallista siideriä tien varressa (kuva 2). Ehkä hieman poikkeavampaa oli se, että eräässä siiderikellarissa vanha naisasiakas sai pontta puheisiinsa kuultuaan, että ollaan Suomesta. Hänhän oli ostanut aikoinaan oikein suomalaisen kuntopyörän! Kun oli molemmat lonkat leikattu ja näin.

Maihinnousussa kuolleiden amerikkalaissotilaiden hautausmaa oli yksi matkan pääkohteista (kuva 1). Suurin näistä hautausmaista sijaitsee Omaha beachilla. Jenkit naruttivat aikanaan saksalaisia ylittämällä Englannin kanaalin siitä kohtaa, missä kanaali on leveimmillään. Muka ovelat saksalaiset kun olivat asemissa kapeimmassa kohdassa. Mutta se siitä historiasta. Saavuimme hautausmaalle kello viisi vaille viisi. Ihan vain nähdäksemme kyltin, jossa ilmoitettiin hautausmaan menevän kiinni klo 17. Aneleva katse, ruikuttava ääni ja vetoava lause ”tulimme Suomesta asti” eivät tehonneet tiukkaan ranskalaistätiin. Emme kuitenkaan lannistuneet, vaan toistin samat tehokeinot seuraavan portin amerikkalaissetään. Setä heltyi ja jyrähti ankaralla äänellä että takaisin pitää olla kahden minuutin päästä. Hiukan kauemmin siinä meni, mutta kiitos setä kuitenkin.

Toinen päämäärä oli autenttinen maihinnousupaikka (kuva 3). Hiukan matkaa hautausmaasta länteen oli sellaisenaan säilytetty maihinnousutanner. Pommikuoppineen ja bunkkereineen. Tämä rannikkomaasto päättyi kallionkielekkeelle, josta oli kymmeniä metrejä pystysuoraa seinämää alas rannalle. Miten ne sieltä oikein sitten nousivat ylös? Pelastakaa sotamies Ryanissa maasto oli muistaakseni helpompaa.

Kolmas ja viimeinen etappi oli luostari/kirkko/linnasaari le Mont St Michel (kuva 5). Saari on siis aikoinaan ollut käyntikelpoinen vain päivisin, kun vuorovesi on alhaalla. Pöh, täynnä turisteja ja matkamuistokauppoja koko pläntti nykyään. Se siitä.

Tänään aamuna tuli suusta huurua hengittäessä. Täällä alkaa olla vähän vilpoinen. Toinen selitys voisi olla saasteinen ilma, koska aamuyhdeksältä autoilla on tapana vaan kaasutella paikallaan, kun jono ei liiku mihinkään. Huuruiseen hengitykseen voisi olla kolmaskin selitys, mutta siitä lukijoiden täytyy pitää suunsa supussa. Normandian reissuun sisältyi nimittäin villin sci-fi-elokuvan käsikirjoituksen kehittely (automatka oli siis erittäin pitkä). Juonessa henkilöiden mystiseen kuolemaan liittyi se, että heidän hengityksensä höyrysi juuri ennen kuolemaa. Mutta en voi paljastaa enempää, ettei kukaan lähde varastamaan tätä loistavaa juonta. Elokuva on rahoitusta ja castingia vaille valmis (vain mykkä ja komea ranskalaismies puuttuu). Varattiin jo valmiiksi hotellihuoneet Cannesista, koska menestys tulee olemaan taattu.

Tänään illalla oli ohjelmassa etiopialaista ruokaa. Eteen lykättiin iso lätty, johon tarjoilija kippasivat kaikenmoisia kastikkeita, salaatteja ja kalaa. Syöminen tapahtui pienillä taikinan palasilla, jotka toimivat ikään kuin ottimina. Siihen taikinan palaseen piti kauhoa haluamansa ja sitten suuhun. Aterimia ei siis ollut. Etiopialaiseen tapaan kuuluu myös, että kun siihen taikinan palaseen on otettu sisältö, valmis nyytti laitetaan vieruskaverin, ei omaan, suuhun. Päivällistäminen alkoi siis meidän mittakaavalla melko brutaalisti, kun tarjoilija kauhoi sormillaan ruokaa käsiinsä ja laittoi sen Kitin suuhun. Maassa maan tavalla. Ei voi valittaa, sillä ruoka oli hyvää. Ei ne keinot vaan se päämäärä.

Saliuutisia janoatte varmaankin. Niiden kertomisesta on tullut oikein tapa. Noh. Taidan kuulua salilla jo eräänlaiseen sisäpiiriin. Tähän piiriin olen päässyt, kun nostelen joskus painoja ”miesten puolella” ja juttelen mukavia kreikkalaisen Speedoksen kanssa (nimi kirjoitetaan jotenkin toisin, mutta jostain syystä muistan sen paremmin noin). Speedos on kaikkien kaveri ja olen tainnut hänestä jo puhua tällä palstalla italialaisena kipparikallena. Speedos huojensi ikäkriisiäni tässä eräänä päivänä, kun valitin, että 25-vuotiaana pitää jo alkaa tehdä jotain, ettei rapistu. Speedos heilautti kättään ja totesti niin mukavan vakuuttavasti, että se aika tulee vasta, kun täyttää 35! Ikäsiskot, ei siis mitään kiirettä vielä, uuden elämän aloittamispäätöksiä voi lykätä vielä hyvän aikaa.

Seuraavan kerran kirjoittelenkin blogia kivasti ruskettuneena. Perjantai-iltapäivällä lähtee kone Barcelonaan. Lähtö ei ole tosin kiveen kirjoitettu, kun lentopalvelun tarjoaa Ryan Air. Enkä siitä rusketuksestakaan olisi ihan varma, koska Espanjassa on lämmintä 17 astetta ja sataa. Mutta sitähän ei teidän tarvitse tietää.